Laihtuminen ja minä-kuva

Mää muistan niin hyvin sen ajan, kun painoin kolminumeroisen luvun verran. 120 kiloa löllyvää läskiä, joka tursus joka puolelta. Vaatteet ahisti ja ikinä mitkään vaatteet ei istunut hyvin päälle. Suurimmat vaatekoot, joita tuolloin käytin oli 50-52 ja löytyipä tässä yksi päivä varastosta talvitakki, joka on D-mitoitettu ja koko siinäkin se 50.

Näin jälkikäteen ajateltuna itkettää, missä mitoissa oon joskus ollu ja miten mää olin päästäny ihteni siihen kuntoon. Mää oon pienesti pitäen ollu aina muita pyöreempi ja ruoka, varsinkin herkut maistuneet paremmin kuin hyvin. Ylä-asteella paino lähti nousuun ja ammattikoulussa painon nousu senkuin jatkui. Muistan painaneeni 16-vuotiaana 91-kiloa terveystarkastuksessa, jossa tuli noottia terveydenhoitajalta. Tuon terveystarkastuksen jälkeen painelin kauppaan ostamaan suklaata, koska oli pahamieli. Tunnesyöppö kuvasti silloin hyvin mua. Jos oli paskapäivä, sai ostaa suklaata. Jos oli hyväpäivä ja onnistunu jossain, sai palkita itsensä ja ostaa taas suklaata.
Jos mää en olis tehny elämäntapamuutosta viime vuonna, olisinko mä edelleen se sama isokokoinen tyttö, jota hävetti liikkua ihmisten ilmoilla ja joka mässäs herkkuja yksin kotona ? Todennäköisesti kyllä.

Nyt 40 kiloa kevyempänä tuntuu, että peilistä katsoo sillointällöin se sama 120-kiloinen tyttö. Varsinkin, kun turvotus on maksimissaan joinain päivinä, eikä ole hyvä olla. Tai itseluottamus on ihan nollassa. Mun pää, ei oo pysyny mukana tässä kropan muutoksessa. Itse huomaan eron edelleen parhaiten katselemalla vanhoja kuvia. Joskus vaatekaupoissa tarttuu mukaan sovituskoppiin edelleen isoja vaatteita ja huomaan katselevani silloin tällöin vaatteita "isojen tyttöjen" puolelta, vaikka se vaatekoko nykyisin on 40-42.

Loppuun joitain kuvia, osa laadultaan huonoja, joten pahoittelut.



Tämä kuva otettu kesällä 2011




 

 

Kuvissa housut ja takki kokoa D50. 

 

Tässä tällä hetkellä käytössä oleva ulkoilupuku kokoa 42 :)